lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kampaus häihin 2

Tällaisen kampauksen tein tänään, kun on kavereilla häät ja jotain uutta piti yrtittää keksiä. Ensin ajattelin tehdä jonkun "vanhan"  kampauksen, joka löytyy sivuiltani, kun laiskuutti ja ei olisi jaksanu ideoida mitään. Lopulta innostuin kehittelemään jotain muuta ja tällainen syntyi sitten tällä kertaa. Mitään kukkia en lisännyt koristeeksi, kun kampauksesta tuli jo itsessään aika koristeellinen. Tarkempia ohjeita tähän kampaukseen en nyt kirjoita, kun on kiirus häihin, mutta katsotaan jos joku päivä lisäilen ohjeitakin.